Iijokisoutu® 28. 6. - 2. 7. 2024
Ohjelma 2024
PERJANTAI 28. 6. avajaiset Jokijärvellä
LAUANTAI 29. 6. Jokijärvi - Taivalkoski
SUNNUNTAI 30. 6. Taivalkoski - Parviainen
MAANANTAI 1. 7. Parviainen - Kuren koulu
TIISTAI 2. 7. Kuren koulu - Pudasjärvi
KARTTA
OHJEET
YHTEYSTIEDOT
Liikenne- ja majoitushuomio!
Samaan aikaan, kun IIjokisoutu 2024 kulkee Iijoella, järjestetään Pudasjärvellä 28.6. – 1.7. Suviseurat, joihin osallistuu arviolta noin 70 000 ihmistä eri puolilta Suomea.
Tällöin Pudasjärven ja lähikuntien alueelle on odotettavissa erittäin runsaasti asuntovaunu- ja autoliikennettä, mikä voi aiheuttaa liikenteessä ruuhka- ja viivästystilanteita. Varaa siis riittävästi aikaa autolla liikkumiseen.
Suviseurat vaikuttaa myös majoituksen saatavuuteen alueella: mikäli tarvitset matkan aikana muuta kuin Iijokisoudun organisoimaa majoitusta, varaa hyvissä ajoin!
1983 lähtien Iijoen puolesta
1980-luvulla Iijokea uhkasi suunnitelma rakentaa yhdentoista voimalaitosaltaan ketju. Ijokisoutu syntyi tällöin jokiaktiivien toimesta, tarkoituksenaan tuoda näkyvyyttä ja koota yhteen joen puolustajat. Vuonna 1987 lisättiin lopulta IIjokikin voimaantulleeseen koskiensuojelulakiin.
Sen jälkeen olemme soutaneet puhtaan veden ja Iijoen omien vaelluskalakantojen palauttamisen puolesta. Nämäkin asiat etenevät vääjäämättömästi. Aika ajoin on ollut tarve puolustaa myös koskiensuojelulain pysyvyyttä, ja ”Kollaja kestää!” on raikunut joella.
Iijokisoutu® on jatkunut kaikki nämä vuosikymmenet, niin tyynessä kuin myrskyssäkin. Toivomme parempaa tulevaisuutta Iijoelle niin, että sen kymmenet jokihelmisimpukkavirrat ja raakut voivat paremmin, ja vaelluskalat voivat nousta vapaasti mereltä vanhoihin kotikoskiinsa kutemaan.
Tervetuloa jälleen kerran Suomen pisimpään jatkuneeseen luonnonsuojelutapahtumaan!
Ohjelma
Huom: teemme ohjelmaan tarkennuksia tapahtuma-ajankohdan lähestyessä.
Perjantai 28. 6. 2024
Mikäli sinulla ei ole omaa autokuljetusta Saijaan, ota yhteyttä mielellään TO 27.6. mennessä info[at]iijokisoutu.net tai Pirtsi Luhta (0400 293023), niin järjestellään kyyti.
- Iltapäivästä lähtien kokoontuminen Taivalkosken Jokijärvellä Saijassa (Saijantie 8, Taivalkoski)
- ~klo 15 lähtien ilmoittautuminen Iijokisoutu-toimistolla (Saijan tiloissa). Ilmoittaudu, vaikka olisit maksanut osallistumisen ennakkoon.
- Savusauna Saijassa iltapäivästä alkaen.
- Ruokailu Saijassa.
- Iltapäivällä halukkaat voivat harjoitella jokiveneellä soutamista Saijan rannassa.
- 19:45 soututoimisto sulkeutuu.
- 20:00 Iijokisoutu® 2024 -avajaiset Saijan rantapaviljongissa, sekä esittely ja ohjeet.
Ruokailu: Saijassa päivällinen seisovasta pöydästä 27,00 €/hlö.
Majoitus: Vapaa leiriytyminen Saijan lomakartanon pihapiirissä tai huoneen/huoneiston vuokraus Saijasta, info(at)saija.fi, puh. 08 847 511. Saijan vuokramökeissä on keittiötilat.
Huonehinnat Saijassa (sis. aamiainen):
- 1 hengen huone: 117,00 €/vrk
- 2 hengen huone: 134,00 €/vrk
- 3 hengen huone: 176,00 €/vrk
- 4 hengen huone: 218,00 €/vrk
Lauantai 29. 6. 2024
Jokijärvi – Taivalkosken keskusta
Soutumatka 27 km
Lauantain soututaival kulkee Taivalkoskella erämaisten maisemien läpi. Matkan varrella on paljon pientä koskea ja kivikkoa, joiden luonnontilaisuus on Suomen suurille joille harvinaista.
- 7:30 Soututoimisto auki klo 8:30 saakka, ilmoittautuminen Saijassa (Saijantie 8, Jokijärvi, Taivalkoski).
- 8:30 Turvaohjeet ja veneisiin asettuminen Saijan rannassa.
- 9:00 Vesille lähtö Saijan rannasta.
- 9:30 pysähdytään Jokijärven Kirkkosaareen.
- ~klo 12 ruokatauko Hepokankaalla (Hepokankaantie, Taivalkoski) n. 9 km Saijasta.
- ~klo 16 – 17 rantautuminen Taivalkoskelle, Putaanmutkaan (Talonpojantie, Taivalkoski) n. 18 km Hepokankaalta.
- Autonhakijat palaavat bussilla Saijaan.
- Bussikuljetus myös halukkaille Putaanmutkasta Kolmiloukon leirintäalueelle (Ouluntie 50, Taivalkoski) muutaman kilometrin päässä Taivalkosken keskustasta, missä iltaruoka, sauna, uimaranta lammella ja yöpyminen.
- 20:00 avoin iltatilaisuus Kolmiloukon leirintäalueella. Pekka Haavisto: Tarvitaanko ympäristöpolitiikassa diplomatiaa?
- Pudasjärven LSY ry huolehtii veneiden, kanoottien ja kajakkien siirtämisestä Taivalkosken koskipujotteluradan ohi sunnuntaiaamun lähtöpaikalle.
Ruokailu: Aamiaisbuffet Saijassa 15 €/hlö tai sisältyen huonevuokraan.
Hepokankaalla myytävänä munkkia, pasteijoita ja välipalaa sekä kahvia/teetä ja kylmiä juomia.
Iltaruoka Kolmiloukon leirintäalueella 14 €/hlö. Leirintäalueella myös pieni kahvio.
Taivalkoskella voi halutessaan ruokailla myös mm. pizzeriassa tai Koskentopparissa.
Majoitus: Kolmiloukon leirintäalue Taivalkoskella: telttapaikka 10 € + henkilömaksu 5 €/hlö. Asunto- tai vaunupaikka 15 €, sähköllä 20 €. Sauna sisältyy leiriytymismaksuun.
Mikäli haluat yöpyä muualla kuin Kolmiloukossa, myös Taivalkosken majoituspaikat palvelevat (mm. Hotelli Herkko, huoneita vapaana vielä suviseuroista huolimatta. Hotelli Herkon sauna lämmin klo 21 saakka, 4 €/hlö, ruokia listalta tilaten tarjolla klo 16 - 19:30.). Huomioi Suviseurojen vaikutus majoituspalveluiden saatavuuteen.
Sunnuntai 30. 6. 2024
Taivalkosken keskusta – Parviainen
Soutumatka 32 km
Mikäli sinulla ei ole aamulla omaa autokuljetusta Kolmiloukosta Tynnyrimutkaan, mainitse asiasta ajoissa tapahtuman järjestäjille, niin järjestellään kyyti.
- ~7:00 aamupala Kolmiloukon leirintäalueella.
- ~klo 8 Siirtyminen autoilla Kolmiloukosta Taivalkosken Tynnyrimutkaan. Huom: Mikäli olet liikkeellä ilman autokyytiä, mainitse asiasta hyvissä ajoin tapahtuman järjestäjille, katsotaan ettei kukaan unohdu kyydittä Kolmiloukkoon.
- 8:15 soututoimisto Tynnyrimutkassa
- 8:30 veneisiin asettuminen ja ohjeet Taivalkosken Tynnyrimutkan rannassa.
- 9:00 lähtö vesille (Tynnyritie, Taivalkoski).
- ~klo 12 Ruokatauko Koivukoskella (Jurmuntie 103, Taivalkoski), 12 km lähtöpaikasta.
- ~klo 14 perinteinen maisema- ja uimatauko Jurmunlammen Multiperän hienolla hiekkatörmällä, 9 km Koivukoskelta.
- ~klo 16 – 17 rantautuminen Parviaisen kentälle (Parviaisentie 4980), 11 km Jurmusta. Autonhakijat kulkevat bussilla Taivalkoskelle. Autolla tulijoille laitetaan ohjekyltit paikan löytämiseksi.
- Parviaisessa iltaruokailu, loistavan pehmeät löylyt tunnelmallisessa pressusaunassa, kesäillan nuotiota (riippuen maastopalovaroituksesta), pelejä ja rentoa ohjelmaa.
Ruokailu: Aamiainen (puuro, lisukkeet, kahvi ym) Kolmiloukon leirintäalueella 5-7 €/hlö, leirintäalueella myös kahvio.
Taigavireen järjestämä päiväruoka: jauhelihakeitto tai kasvisvaihtoehto, leipä, levite, juoma, jälkiruokapiirakka ja kahvi/tee Koivukoskella 12 €/hlö, alle 12 v 6 €/hlö.
Jurmun seudun maa- ja kotitalousseuran järjestämä iltaruoka Parviaisessa 15 €/hlö.
Majoitus: Leiriytyminen ja sauna Parviaisessa omissa teltoissa tai vaunuissa 6 €/hlö.
Maanantai 1. 7. 2024
Parviainen – Kuren koulu
Soutumatka 31 km
- 7:30 Aamupala Parviaisessa.
- 8:00 soututoimisto auki.
- 8:30 veneisiin asettautuminen ja ohjeet rannassa.
- 9:00 Lähtö vesille Parviaisen kentän rannasta (Parviaisentie 4980, Taivalkoski, laitamme autolla tulijoille ohjekyltit että löydätte perille).
- ~klo 11 Iijokisoutu tarjoaa perinteisesti nuotiokahvit Räpättävässä (Yli-Kurentie 2230, Pudasjärvi), 11 km Taivalkoskelta. Syödään omia eväitä, makkaranpaistomahdollisuus.
- ~klo 13 saavumme Kellon lossille (Anttilantie 2, Pudasjärvi), 5 km Räpättävästä. Lossilla on kahvitauko, myytävänä välipalaa. Perinteiseen tapaan halukkaat saavat matkailla vaijerilossilla.
- ~klo 16 – 17 rantautuminen Kuren koulun tuntumaan (Kariniementie 2, Pudasjärvi), 15 km Kellon lossilta. Bussikuljetus vie autonhakijat Parviaiseen.
- Ruokailu ja sauna Kuren koululla.
- 20:00 avoin iltatilaisuus Kuren koululla. Iltaohjelman aloittaa taiteilija Eero Räisänen kertomalla joestaan ja elämästään runojen muodossa. Häneltä on vastikään ilmestynyt kolmas kirja. Tämän jälkeen keskustelu Iijoen tilanteesta, velvoitemuutoksesta, vaelluskaloista, jokihelmisimpukoista.
Ruokailu: Aamiainen Parviaisessa 8 €/hlö.
Räpättävässä nuotiokahvia ja omat eväät, makkaranpaistoa.
Kellon lossilla myytävänä kahvia, kahvileipää ja virvokkeita.
Iltaruoka Kuren koululla: hirvikeitto tai kasvisvaihtoehto 13 €/hlö, alle 12v 8 €/hlö.
Majoitus: Omissa teltoissa tai vaunuissa tai Kuren koulun huoneissa, yöpymismaksu 5 €/hlö.
Tiistai 2. 7. 2024
Kuren koulu – Pudasjärven keskusta
Soutumatka 27 km
Tiistain soututaival on rauhallinen ja melko vähäkoskinen.
- 7:30 Aamupala Kuren koululla.
- 8:00 soututoimisto auki Kuren koulun pihassa.
- 8:30 veneisiin asettuminen ja ohjeet rannassa.
- 9:00 Lähtö vesille Kuren koulun rannasta (Kariniementie 2, Pudasjärvi).
- ~klo 12 Päiväruoka Sotkajärvellä Parkkilan rannassa (Sotkajärventie, Pudasjärvi), noin 12 km Kurestan koululta.
- ~klo 15 pysähdymme vierailemaan Eetenissä, taiteilija Eero Räisäsen ITE-veistospuistossa (Parkkilantie 858, Pudasjärvi), 7 km Sotkajärveltä.
- ~klo 16 Iijokisoutu® rantautuu Koskenhoville (Koskenhovinkuja, Pudasjärvi) Pudasjärven keskustan tuntumaan (noin 8 km Eetenistä), missä järjestämme vuosittaisen päätöstilaisuuden. Bussikuljetus vie autonhakijat Kuren koululle.
Ruokailu: Aamiainen Kuren koululla 9 €/hlö, alle 12v 6 €/hlö.
Päiväruoka talkkunapuuro, ruokajuoma ja rieska savulammassiivulla Sotkajärvellä 10 €/hlö, kahvi 1 €, munkki 1 €. Järjestäjä lampuriyrittäjä Kaisa Holmström.
Iltaruoka Pudasjärven Koskenhovilla jauheliha-perunavuoka tai kasvisvaihtoehto ja ruokajuoma, salaattia, leipää, jälkiruokapiirakkaa ja kahvi/tee 14 €/hlö, alle 12 v 7 €/hlö. Järjestäjä Taigavire.
Lämpimästi tervetuloa jälleen perinteiseen Iijokisoutuun! Tehdään yhdessä tapahtumasta ikimuistoinen, kuten aina!
Ohjeet
Soutajat
Iijokisoudun jokiveneissä on kaksi airoparia. Jokaiseen veneeseen mahtuu noin kolme tai neljä ilmoittautujaa: kaksi soutajaa ja 1-2 istujaa, jotka vuorottelevat soutajina. Soutukuntoa täytyy löytyä sen verran, että voit soutaa ainakin puolet päivästä. Lisäksi veneessä on järjestäjän puolesta peränpitäjä, joka ohjaa melalla venettä ja toimii veneen kipparina soutajia ohjaten. Hän onkin ainoa, joka näkee, minne soudetaan. Soutajat katselevat vain taaksejäävää maisemaa. Jos veneessä on pieniä lapsia, silloin aikuiset soutavat koko matkan.
Jos et ole soutanut aiemmin jokiveneessä, jossa ei ole kiintohankaimia, sen yleensä oppii parissa tunnissa.
Vesillä pidetään tarpeen mukaan taukoja varsinaisten pysähdyspaikkojen lisäksi, välillä melko useinkin. Koitamme täyttää veneet niin, että jokaisessa veneessä on riittävästi soutuvoimaa, silloin veneletka ei veny kilometrin pituiseksi vaan pysyy sopivan tiiviinä.
Melojat
Emme suosittele Iijokisoutuun osallistumista vasta-alkaville melojille, ellet tule kokeneemman melojan kanssa. Kokemattomammille suosittelemme melonnan sijaan soutuvenepaikkaa, missä saat tarvittaessa ohjausta veneen peränpitäjältä.
Iijoen koskien koskiluokitukset löydät täältä. Huom: Välillä Niskakoski-Taivalkoski on tehty koskikunnostuksia luokituksen laatimisen jälkeen, eli kaikki luokituksen ohjeet eivät enää pidä täysin paikkaansa.
Taivalkosken koskipujottelurataa ei Iijokisoutu®-tapahtumassa lasketa, vaan järjestäjä Pudasjärven LSY ry siirtää veneet, kanootit ja kajakit Taivalkosken padon ja pujotteluradan alapuolelle.
Mukaan venematkalle
Pelastus- tai kelluntaliivit, istuinalusta, auringolta suojaava päähine, vesipullo, retkimuki kahvitauoille, soutuhanskat, aurinkorasva isolla suojakertoimella, sadevaruste, varavaatteet ja sopivat jalkineet kuten lenkkarit (ei kumisaappaita veneeseen). Käteistä ruokatauoille. Evästä, jos et arvele pärjääväsi taukopaikkojen eväillä. Veneessä mukana pikkureppu riittää hyvin.
Pelastus- tai kelluntaliivit ovat kaikille pakolliset, ne voit myös vuokrata meiltä (5 €/päivä tai 10 €/koko soutu). Lasten kokoja rajoitetusti! Huom! Liivien vuokran voi maksaa ainoastaan huoltoautolle käteisellä, ei pankkitilille!
Kypärän käyttö on pakollista kajakkimelojille.
Toimisto- ja huoltoauto
Soututoimisto kulkee maitse mukana ja huoltoautossa kulkevat ilman autoa soudussa mukana olevien tavarat päivittäin taukopaikalta toiselle. Huoltoauton yhteystiedot tarkentuvat hyöhemmin.
Osallistujat ilmoittautuvat paikan päällä toimistoon saavuttuaan tapahtumaan. Toimistosta saat tapahtumapassin ja ohjeet. Myös osallistumismaksun voi maksaa käteisenä toimistoon, joskin suosittelemme ennakkoon ilmoittautumista ja maksamista toimistoasioinnin nopeuttamiseksi.
Linja-auto
Päivittäin soudun päätepisteessä odottaa linja-auto, joka vie autonhakijat aamun lähtöpaikkaan (piletti 5€/päivä, 10€/koko soutu).
Vakuutus
Suomen luonnonsuojeluliiton tapaturmavakuutus on voimassa Iijokisoudussa ja tapahtumaan välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Tämä ryhmävakuutus on uudistunut ja koskee kaikkia täysikäisiä (18 vuotta täyttäneitä) osallistujia.
Lisäksi Iijokisoutu-tapahtumalla on vastuuvakuutus, joka korvaa jos me toimimme väärin tai laiminlyömme, ja siitä seuraa vahinko. Se ei korvaa, jos pudotat puhelimen tai silmälasit jokeen, ota siis oma matkavakuutus!
Yhteystiedot
Soutupäällikkö ja Pudasjärven LSY:n puheenjohtaja Pirkko-Liisa "Pirtsi" Luhta (0400 293023)
Yliperämies Eero Moilanen (0400 204165)
Voit kysyä lisätietoa myös sähköpostilla info(at)iijokisoutu.net
Ilmoittautumislomake Iijokisoutu 2024 -tapahtumaan.
Tapahtuman järjestää Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys ry, joka on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Pudasjärven ja Taivalkosken alueella.